Luonnon suojelu
Kuinka maankäyttö vaikuttaa luonnonvaroihin © Chris Heward /GWCT
Luonnonsuojelu ja –hoito on tärkeää erityisesti silloin kun luontoon kohdistuu suuri käyttöpaine. Suojelualueet ovat välttämättömiä etenkin sellaisille lajeille, jotka häviävät helposti ekosysteemeistä. Suojelualueet ylläpitävät varastoa mistä lajit voivat palata aiemmille alueilleen. Jäljellä olevilla, koskemattomilla, trooppisilla alueilla luonnon rikkaus on suuri ja säilyy myös ilman ennallistamista. Sen sijaan muiden alueiden eliöiden ja ekosysteemien suojelemiseksi olisi ihanteellista luoda suojelujatkumo. Se muodostaa mosaiikin, missä suojeluvyöhykkeitä reunustavat ja yhdistävät luonnollisen elinympäristön vyöhykkeet tai käytävät, joilla on vain vähäistä ihmiskäyttöä. Jos suojelualueista tehdään yksittäisiä saaria tehokkaan maankäytön keskelle, on vaarana saasteiden kulkeutuminen alueelle ja veden saannin vaikeutuminen sekä harvinaisempien lajien katoaminen. Vyöhykkeistäminen mahdollistaa myös suojelutoiminnan paikallistasolla, eikä ihmisten tarvitse maksaa matkustaakseen katsomaan luontorikkaita alueita. Namibiassa, Etelä-Afrikassa ja Zimbabwessa ylläpidetään metsästykseen ja luontomatkailuun enemmän maata ja isompia villieläinpopulaatioita kansallispuistojen ulkopuolella kuin niiden sisällä. Tällainen vyöhykkeistäminen on erityisen sopivaa sellaisille lajeille joita paikalliset yhteisöt sietävät vain, jos niiden aiheuttama vahinko voidaan korvata metsästyksellä tai muilla tavoin saatavilla hyödyillä.
Luonnon ennallistaminen ja parantaminen
Rannikon mangrovemetsiä ennallistetaan © Marco Quesada
Ihmisen käyttämien ekosysteemien maa-alueista 15% on suojeltu maailmanlaajuisesti, mutta silti niiden tila heikkenee jatkuvasti ja lajeja katoaa laajalti ihmisen alati kasvavan materiaalin ja ruoantuotannon tarpeen takia. Infrastruktuuri, kuten tiet, padot, sähkölinjat ja tuulimyllyt, aiheuttavat ongelmia, mutta haittoja voidaan usein vähentää asiantuntemuksella. Elinympäristöjen katoamista voidaan ehkäistä pienilläkin muutoksilla, jotka usein jopa hyödyttävät maanviljelyä, metsänhoitoa tai puutarhanhoitoa. Linnunpöntöt, ötökkäpenkit, peltojen suojakaistat ja maankäytön monipuolistaminen voivat vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen merkittävästi. Tarvitaan vielä paljon työtä, että tällainen “sovitteleva ekologia” ja sen saumaton soveltaminen maankäyttöön, mukaan lukien kaupungit ja infrastruktuurin rakentaminen, saadaan käyttöön.
Jos luonnosta saatavan ravinnon korjuu ylittää aiemman kestävän käytön, etenkin kun lihaa viedään myyntiin kasvavien kaupunkien markkinoille, on ensiarvoisen tärkeää sopia suojelutoimista paikallisten yhteisöjen kanssa. Sopimisessa käytetään apuna tiedettä ja perinnetietoa. Yhteisökeskeisen suojelun hyväksymisen esteenä ovat olleet järjestöt, jotka eivät ole halunneet antaa vastuuta ekosysteemien hoidosta alhaisimmalle tasolle (ekosysteemi-lähestymismalli). Viivytystä on aiheuttanut myös uskomus siitä, että on parempi vastustaa kehitystä kuin kompensoida ihmistoiminnan aiheuttamia vaikutuksia hoidon ja ennallistamisen avulla. Vaikka ennallistaminen mainitaan laajasti virallisissa strategioissa, sitä ei juurikaan käytetä. Hallitusten ja muiden toimielinten tulee olla paremmin yhteistyössä paikallisten yhteisöjen ja muiden maasta ja luonnonvaraisista eläimistä kiinnostuneiden tahojen kanssa. Erilaisilla ryhmillä voi olla erityisiä tehtäviä, kuten lintuharrastajilla, jotka kehittävät linnuille turvallisia sähkölinjoja tai metsästäjillä, jotka auttavat valitsemaan sähköä tuottavien tuulimyllyjen sijoituspaikkoja.
Urbaanit ekosysteemit
Lajirikas kasvillisuus edesauttaa myös lajirikasta eläinkuntaa © Jamesteohart/Shutterstock
Luonnon rikkauksien säilyttämisen ja uudelleen rakentamisen ei pitäisi koskea vain maaseutua vaan myös kaupunkimaisia ympäristöjä. Kaikki tarvitsevat luontoa, sen tuottamaa ruokaa, puhdasta vettä, raikasta ilmaa ja vakaata ilmastoa. Urbaania ympäristöä pirstovat puutarhat, puistot, ”vihreät keuhkot” ja ”viherkeitaat” tuovat hyötyä, sillä elämälle tärkeitä palveluja tarvitaan kaikkialla. Lisäksi: kaupungeissa asuvat ihmiset palaavat usein maaseudulle, ja heidän tulee ymmärtää luontoa voidakseen osallistua maaseudun yhteisöjen toimintaan.