Ongelmien ratkaisu

Pehmeä politiikka on usein kovaa parempaa, aivan kuten riista hyötyy elinympäristöjen rajojen asteittaisesta muuttumisesta jyrkkien rajojen sijaan. (© Lauri Kovanen)

Kokemus on opettanut ihmiskunnalle, että demokratia on yksinvaltaa parempi tapa hallita. Kokemus opettaa myös välttämään konfliktihakuisia, taloudellisesti itsekkäitä tai epäpäteviä poliitikkoja. Samalla tavalla ihmisten tulisi oppia kuinka parhaiten suojella luonnon rikkauksia. Tasapaino ja kärsivällisyys toimivat todennäköisesti paremmin kuin äärimmäisyys, kuten kaikessa ihmisten välisessä kaupankäynnissä. Maapallosta suurin osa on jo jossain määrin ihmistoiminnan vaikutuksen alainen, ja luonnonrikkaudet säilyvät parhaiten, jos niistä saatavaa hyötyä arvostetaan. Se ei tarkoita sitä, että syödään pelkästään kasviksia ja katsotaan luontoelokuvia, vaan myös sitä, että nautitaan muiden eläinten seurasta luonnossa, ja missä se on järkevää, myös hyödynnetään niitä. On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät kuinka monimutkaista voi olla, sekä sosiaalisesti että taloudellisesti, hoitaa luonnon rikkauksia samalla kun viljelee maata. Tämä kaksijakoinen luonnonhoito ja sen ymmärtäminen tulisi saada koko maailman kaikkien yhteisöjen tietoon.

Ei-toivotut lajit

Eurooppalaiset metsästäjät voivat yhdistyä ja auttaa viranomaisia

Lajeja istutetaan, joskus tarkoituksella ja joskus vahingossa, alueille missä niitä ei luonnostaan esiinny. Nämä vieraslajit voivat olla hankalia hallita, jos ne leviävät nopeasti ja huomaamatta (esim. vedessä elävät lajit, mukaan lukien kasvit). Jos vieraslajit vahingoittavat ekosysteemiä, tulee ne poistaa. Oseanian maanosassa, johon kuuluu muun muassa Australia, Tyynenmeren saaret ja Uusi-Seelanti, on tästä paljon kokemusta. Paikalliset ihmiset, etupäässä metsästäjät ja kalastajat, voivat osallistua seurantaan ja ovat paikallisina järjestöinä tärkeitä poistokampanjoissa. Jotta poistokampanjat olisivat sosiaalisesti kestäviä, kansalaisten tulee nähdä hyödyt samantien ja tietää, että vieraslajit poistetaan inhimillisellä tavalla.

Petoeläinten ja tuholaisten hoito

Hiiriä on vaikea estää pääsemästä ruokavarastoihin (c) Torook/Shutterstock

Samat sosiaaliset rajoitteet koskevat myös petoeläimiä ja tuholaisia. Toimenpiteitä voidaan tarvita ihmishenkien, omaisuuden ja elinkeinon säästämiseksi ekosysteemeissä, joissa ihmiset kilpailevat muiden lajien kanssa samoista satokasveista tai saaliseläimistä. Lukemattomat yhteisöt ympäri maailman hoitavat luonnonvarojaan perinteisin tavoin, sietäen ongelmallisia lajeja, ja vaalien kulttuuriperimäänsä. Toisaalla saatetaan ekosysteemin tasapainoa järkyttää niin, että se suosii yleispetoja. Tämä voi johtaa harvalukuisempien lajien, kuten maassa pesivien lintujen häviämiseen, ellei saalistuspainetta hallita. Inhimillisesti ja taloudellisesti suositeltavin tapa hoitaa petoja ja tuholaisia, jopa siellä missä näitä lajeja ei siedetä, on karkotus ja suojautuminen. Petojen ja tuholaisten populaatioiden karsiminen herättää yleensä vastarintaa eläinyksilöitä suojelevilta tahoilta. Jos niin kuitenkin joudutaan tekemään, on tärkeää, että kaikki hoitotoimenpiteet pohjautuvat tieteeseen. Alueita, missä kyseinen laji ei aiheuta haittaa, voidaan säästää. Jonkun lajin täydellinen poistaminen (poislukien taudinaiheuttajat) ei yleensä ole hyväksyttyä nyky-yhteiskunnassa. Luontainen leviäminen ja tahalliset istutukset aiheuttavat yleensä tarpeen tehdä ongelmalajille uusia hoitotoimia.

Luontoon pohjautuvat ratkaisut

Metsäluonnon monimuotoisuuden kytkeytymistä ja tulvasuojausta voidaan parantaa kasvavissa yhteisöissä © IUCN

Luontoon pohjautuvat ratkaisut ovat tapa säilyttää ja hoitaa kestävällä tavalla luonnollisia ja muokattuja ekosysteemejä. Tällä tavalla ihmisten hyvinvointi ja luonnonmonimuotoisuus hyötyvät. Esimerkiksi kosteikon ennallistamiskustannukset voivat olla pienemmät kuin huonokuntoisen vesistön vedenpuhdistuskustannus, etenkin jos otetaan huomioon kunnostettujen ympäristöjen virkistyskäytön arvo. Ratkaisut vaihtelevat isoista ja pitkäkestoisista pieniin ja lyhytaikaisiin: Esimerkiksi uudelleen metsitys hiilen sitomiseksi ja tulvimisen ehkäisyksi, tai satokasvuston vierelle perustettavat ötökkäpankit eli tuhohyönteisiä syöviä petohyönteisiä suosivat kasvustot. Nämä ratkaisut suosivat pikemminkin ekosysteemejä kuin yksittäisiä eliöitä tai lajeja. Jos esimerkiksi etanoiden torjunnassa käytetään myrkyllisten torjunta-aineiden sijaan etanoiden torjuntaan soveltuvia sukkulamatoja vältetään paitsi myrkyn joutuminen etanoita syöviin eliöihin myös vesistön saastuminen, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia vesiyhtiöille.